Kysymys johon en saa vastausta helpolla

Mä en ymmärrä. Miks ihmeessä mulla on näin raskas olo? En tiä, sydän tuntuu pumppaavan raskaammin kuin koskaan, mutta ei nopeammin. Tuntuu että se vetää mua alaspäin lattiaa kohti, ja siitä läpi maahan, upoten syvälle. Sama mielialassa. En vaan tiä mitä on meneillään. Päivä ei ollut kovin erikoinen, heräsin 12pintaan, olin noussut yhden aikaan, pelannut hieman ja lähtenyt kaverille jota olen nähnyt monta kuukautta sitten. Vaikka asumme samassa kaupungissa, parin kilometrin päästä toisistamme. En tiedä miksi mutta mulle on vaikeaa lähteä minnekkään. Ei innosta nähdä ketään, masentaa olla ihmisten näkyvillä. Siksi lukittaudunkin aina huoneeseeni. Kello tuli seitsemän ja lähdin kotiin, siitä saakka oloni on ollut hirveä. Mieli mustana, mitään hyvää ei liiku mielessä. En jaksa jutella kenellekkään. Haluan lukittautua taas omaan huoneeseeni, kadota näkymättömiin. Olo on hieman apaattinen, jos tätä raskasta tunnetta ei lasketa. Ihan kuin tuntisin syyllisyyttä taikka sydän olisi murtunut. En tosin keksi syytä kumpaankaan. Tekisi vain mieli itkeä, mutta mitään ei tule. Istun vain ja tuijjotan kännykän näyttöä ja pää lyö tyhjää ja naputtelen vain kaikkea, mitä mieleen vain tulee. Taas sydämmeni tuntuu entistä raskaammalta. Olo kokoajan vain synkentyy, alan jo miettiä miksi ihminen hymyilee. En ymmärrä mikai olen hymyillyt tänään kenellekkään, vaikka ei ole huvittanut. Pitäisi joskus olla oma itsensä muiden seurassa, tosin silloin tulisin varmaan vihatuksi ja kaikkien mielestä olen tylsä. Todellisuudessa olenkin..

Mutta edelleenkään en ymmärrä miksi oloni on tällainen. No, tässä taitaakin olla koko päivä aikaa miettiä sitä ja monia muitakin asioita..

Ja tajusin juuri että ei tästä tule mitään, tämän piti olla mun ulkokuoren tyylinen blogi, random ja värikäs. Huomasin että täällä on helpompi puhua kuin kenellekkään henkilölle oikeasti, vaikka kukaan ei lukiskaan. En ainakaan tuputa väkisin ajatuksiani kenellekkään, vaan jos joku todella haluaa tietää niin saa lukea itse.. No, lukekoot kuka haluaa, eipä täällä mitään ihmeellisempää ole ko turhanpäivästä valitusta kaikesta turhanpäiväsestä ja ehkä joskus jotain TODELLA outoa...:D
Joo okei, koitan alkaa kirjottelee tänne muutaki kaikkea, just wait.

Ajatuksia vain

Toisinaan tuntuu että musta ei tosiaan oo ko pelkkää harmia ihmisille. Tai no jos totta puhutaan, niin aina. Tässä joskus yks kaveri sano mulle "sä aiheutat vaan paskaa ja pahaa kaikille" ja ihan tosissaan, tää ihminen nimittäin saarnas mulle siitä lähemmäs 2 tuntia hokien kuinka paska ihminen mä oon. Ja syy miks oon yhä sen kaveri enkä sanonu vastaan? En nähny syytä suuttua sille. En vaan nähny. Se haukku mut pahemman kerran mitä koskaan on haukuttu ja ne sanat on pyöriny mun päässä yli vuoden ja ne on aina vaan syöpyny pahemmin ja pahemmin mun mieleen. Tuskin tuun koskaan unohtamaan niitä.

-Susta ei oo mihinkään hyvään

-Kukaan tuskin huomais jos katoaisit.

-Kaikki sun läheiset ihmiset kärsii sun takia.

Syy miks otin ton kaiken vastaan on se, että sillä sekunnilla ko se alotti tämän keskustelun, huomasin että se puhuu totta. Aloin ajattelee kaikkea siihen saakka mennyttä, ja totesin että se on aivan totta. Ja on edelleen. Nyt lähiaikoina oon taas saanu mun lähimmät kärsimään mun päätösten takia, joka ei siis oo mistään suuresta kiinni, vaan mun elämän pienistä asioista. Se ahistaa kauheasti. Ja nää tapahtumat mitä mulle kokoajan tapahtuu, vahvistaa vaan mun ajatuksia noista mitä mulle sanottiin. Eräs tärkeä ihminen, jonka petin sanomalla ei, on muuttunu kauheasti ja teki jotain peruuttamatonta. Se ei oo enää se sama ihminen johon tutustuin. Vaikutin sen elämään selvästi negatiivisesti, vaikka kaikki alko positiivisesti.

Oon aina ihaillu elokuvissa ja sarjoissa (oli kyse joko animesta taikka ihan ihmisten näytellyistä elokuvista) sitä, kun jokaisessa melkeinpä on se omanlainen "sankari". Oon koittanu lähes kaikkeni että voisin olla oman tarinani "sankari". Oon koittanu mielistellä ihmisiä. Ei toimi. Oon koittanu omistaa omia mielipiteitä, suututaan taikka ei arvosteta. Oon koittanu ajatella muita enemmän kuin mua, ei toimi. Jokasella kerralla olen tehny sisäistä itsemurhaa kun oon pakottanu itteni muiden tahdon alaiseks vasten omaa tahtoa. Se on ollu yhtä tuskaa, koska tiesin että kun kerron, että en pysty taikka halua, satutan sitä toista ihmistä sillä. Ja tottakai se ihminen on aina ollut mulle rakkaimmasta päästä. Oon myös koittanu ajatella itteäni, ja silloin kävi tämä pahin. Oon koittanu myös monia muita asioita, mutta mikään ei oo koskaan tuntunu toimivan. Joko oon pettäny kaikki, taikka oon tehny sisäistä itsemurhaa. Ehkä mua ei oo tarkotettu hyväks loppujen lopuks.

Tai sit vaan osaan epäonnistumisen nii pahasti kaikessa.