F*CK MILLON VIIMEKS OON OIKEEN PÄIVITTÄNY?!

Anteeks, en oo tosi pitkään aikaan päässy tietokoneelle ja kännykkä ei ole suostunu päivittään, ja toiseks mulla on ollu nii paljon asiaa etten oo saanu mitään sanoiks. Eli juuuuuuuuuu olen häpeissäni ko en oo pitkäään aikaan päivittäny, tulkaa hakkaa mua vaikka tai antakaa risuja tai kasa paskaa jouluna jos se helpottaa teän mieltä.. :D sorry

Elikkäs. Mistä alottasinkaan... Ääää ois nii paljon kyl asiaa mutta en oikeen tiä mistä alottaa! Okei no joo lopetan vaan ja alotan höpisee siitä mikä ekaks mieleen tulee

1. .......En päässy mihinkään kouluun. Ka oli kyl 8.05 mut ilmeisesti se ei riittänyt. Unelmani oli päästä Tampereelle, mutta se taidettiin nyt murskata täydellisesti. En tykkää puhua aiheesta, koska kukaan ei oikeasti tunnu ymmärtävän miltä musta tuntuu, muutakuin yks ihminen. Kaikki vaan SÄÄLII mua. Ja mä vihaan sääliä. Jos tartten huomiota, kerään sitä ite. Mut mitään sääliä en tartte. Oon sanonu vaikka kuinka monelle että naurakaa mieluummin, koska se on sentään siedettävämpää ko sääli. Kuka v*tun paviaani jaksaa oikeasti semmosta että edes yks ihminen on sillee "Voi ei, ei hätää, kyllä kaikki järjestyy, koita kestää pikkunen" jne. JA NE HYMIÖT. DRIVING ME CRAZY. Mut juu. Tommosta se on melkeen kaikkien kans. ( MELKEEN, EI KAIKKIEN KOHALLA) Tai sitte ei välitetä paskan vertaa. Sillon siis ei tarttis ees puhua mistään Tampereesta mulle. Eikä coneista. Eikä Cosplaysta. Okei ei muutenkaan kiitos. Nimittäin jos en muuta, en harrasta cosplaytakaan. Ja tää muuttamishomma on nii kiikunkaakun huonolla puolella että joka kerta ko joku sanoo mitään cosplaysta taikka kyselee traconista taikka jostaki mitä ollaan sovittu että tehään ko muutan Tampereelle, päässä kilahtaa. Saatana turpa tukkoon ihmiset, jos että osaa piettää suutanne kiinni ja antaa mun välillä unohtaa asioita, jumaleison älkää puhuko mulle ennenko keksitte muuta sanottavaa. Tuntuu siltä ko koittaisitta tahallanne pahentaa mun oloa. Oon pahoillani teille kaikille siitä, jos oon jo teille räjähtäny, mutta toisaalta ihan oma vikanne kans. turhaan tuutta multa kyseleen kaikkea mistä tiedätte että räjähtäisitte itte, tai että joku teän tuntema ihminen räjähtää. Mut nii, paskan vertaa välittämisestä..  Se ei haittaa mua, tää on mun elämä, ei kenenkään tarttekkaa välittää. Ei tartte noteerata, jos ärsyttää nii sano suoraan, ehkä voin rajottaa mun todella vähäisiä facebook päivityksiä entisestään taikka poisaa teidän numeron kännykästä taikka mitä lie ikinä haluattekaan mun tekevän. . Mun oma asia mitä teen elämälläni, eihän se oikeastaan kenenkään muun bisnes oo :D 

Mutta joka tapauksessa, tää yks ihminen josta puhuin. Se ei sääli. Silti se välittää ja näyttää sen. Se jotenki vaan osaa näyttää sen ilman, että se ärsyttää mua. Aamuna, jona kuultiin koulupaikoista, tää ihminen oli mun vieressä nukkumassa. Sain puhelun äidiltä että en päässy mihinkään kouluun. Se murskas mut. En tienny mitä teen. Yhtäkkiä tuijjotin vaan kännykkää ja kyyneleet nous mulle silmiin. Elämä tuntu merkityksettömältä samalla sekunnilla. Kaikki mun kova työ, lukeminen, ilosen esittäminen ja turha sosiaalisoituminen täällä- KAIKKI oli turhaa. En saanu mitään korvausta sille, miten oon koko elämäni tähän saakka paiskinu töitä. Olo oli ihan hirveä. Aloin itkemään äänettömästi, olo oli voimaton. Tyhjä. Olin suorastaan shokissa. Olin ollu niin varma että pääsen tampereelle kouluun, mutta ei. Kaikki pimeni mun ympäriltä ja koitin hädissäni vakuutella itelleni, että tää on vaan pahaa unta. Tää ei voi olla mahdollista. Ei mun kohdalla. Näin ei voi tapahtua mulle. Heti ekana taisin saada mielikuvan siitä, ku oon joku 30vuotias. (tosin taisin kuvitella itteni miehekski samalla, se on vähän hakusessa ku välillä tuntuu näkevän siinä naisen, välillä miehen.. :D oon outo) Makasin sotkuisella, vanhalla rähjääntyneellä vihreällä sohvalla josta purkaantui kulmat. Huone ympärilläni oli varmaankin 20neliön kokoinen, ja seinäs olivat sotkuiset. Kukaan ei voinut päätellä, oliko seinien alkuperäinen väri ollut Lumenvalkoinen, vaikka Kermankeltainen. Pieni ja ilmakin näytti tunkkaiselta. Näytin siltä, kuin olisin menettänyt elämän haluni. Pelasin jotain peliä, luultavasti Gamecupen ohjain oli nähtävissä kädessäni. Katsoin TV:n ruutua niin kyllästyneenä, kuin ihmisen katse vain voi olla. Näytin surkeammalta kuin koskaan. En ikinä menis semmoseen huoneeseen. Pizzalaatikoita kaikkialla, mätääntyvää ruokaa vähän siellä sun täällä. kaljamaha. Hyvä etten ruvennu vollottamaan vielä enemmän. Aloin katsomaan ympärilläni, alkaen kuvittelemaan että eläisin tuossa huoneessa lopun ikäni mieluummin kuin äskeisessä homeluolassa. Sitten huomasin tän ihmisen. Palasin todellisuuteen. Pysähdyin paikalleni. Olin ihan hiljaa. En edes itkeny. Sitte mä tajusin miten clisee oon ihmisenä. Aloin nauraa. Ja sitten taas itkin. Ja nauroin. Itkin ja nauroin yhtäaikaa taikka vuorotellen, en osaa sanoa. Nauroin itelleni. Oon säälittävä, ja täys kakara. Oon kattonu ihan liikaa elokuvia. Aloin taas itkemään kun lopetin itselleni nauramisen. Käperryin hänen kainaloonsa, ja itkin itseni uneen. Kun heräsin, olo oli paljon parempi. Olin rauhallinen, oma ittteni. Tosin kun kerroin hänelle tästä pettymyksestä joka sai muutama tunti sitten pääni aivan sekaisin, rupesin taas itkemään. Mutta tää ihminen. Se hymyili mulle. Halas mua. Anto mun tuntea, että oon tärkeä jollekki. Mulla on merkitystä. Siinä me istuttiin yhessä. Ja itkettiin. Seki tais päästää muutaman turhautumisen kyyneleen mun puolesta ku musta ei enää muuta nestettä tuu ko kusta jos sitäkää :)

 Mut joo. Nyt voin ihan hyvin. Päätin, että en anna ton aamun pilata mun elämää.  En luovuta näin helpolla. Enkä luovuttanukkaan. Yhen kokonaisen kuukauden koitin päässä Tampereelle ammattistartille, ja nyt sain ilmotuksen että pääsen sinne. OH YEAH SUCK MY BALLS MOT- .... Ongelmia tuli vastaan. Vanhemmat ei nyt yhtäkkiä annakkaan mun muuttaa. "millä sut elätetään?" Taas epätoivo iskee. Mutta en luovuta, en varmana luovuta... En ainakaan vielä.



2. Aaaaa musta tuntuu että kaikki mun vastoinkäymiset on johtunu tosta paskasta. Niinku varmaan tiätte, ''asiat johtavat toisiin'' tai tai ''kun yks ovi sulkeutuu, toinen aukeaa'' Musta tuntuu että oon avannu niitä huonoja ovia nytten viimeaikoina... :D Kokoajan tapahtuu jotain huonoa. Ja toi äskenen juttu vei nii paljon mun ajatuksia ja voimia että mulla ei oikeastaan oo muuta sanottavaa. Jotenki toi helpotti mua ko sain rauhassa kertoa asiasta niinku se on. Ja juu nauran vieläki tolle mun mielikuvalle ja ittelleni. :D
Mut nii no ehkä kerron jotaki sitte taas joskus tässä (koitan olla VÄHÄN aktiivisempi....)
P.S. Jos häirittee nää long to the extreme! (höhöhö, Ryohei<3) tylsät postaukset nii sanokaa, voin lopettaa ton turhan kuvailemisen ja kirjailijan urasta haaveilemisen blogissa ja keskittyä vaikka johonki ihan muuhun ja kertoisin täällä lyhyemmin kaikesta. Tosin tein tän itteeni varten että saan rauhassa purkaa asioita että toisaalta jos ärsyttää nii älkää lukeko...... Oonpa itsekäs. Mut toisaalta nii, noin mä ajattelen loppujen lopuks. :)

Kysymys johon en saa vastausta helpolla

Mä en ymmärrä. Miks ihmeessä mulla on näin raskas olo? En tiä, sydän tuntuu pumppaavan raskaammin kuin koskaan, mutta ei nopeammin. Tuntuu että se vetää mua alaspäin lattiaa kohti, ja siitä läpi maahan, upoten syvälle. Sama mielialassa. En vaan tiä mitä on meneillään. Päivä ei ollut kovin erikoinen, heräsin 12pintaan, olin noussut yhden aikaan, pelannut hieman ja lähtenyt kaverille jota olen nähnyt monta kuukautta sitten. Vaikka asumme samassa kaupungissa, parin kilometrin päästä toisistamme. En tiedä miksi mutta mulle on vaikeaa lähteä minnekkään. Ei innosta nähdä ketään, masentaa olla ihmisten näkyvillä. Siksi lukittaudunkin aina huoneeseeni. Kello tuli seitsemän ja lähdin kotiin, siitä saakka oloni on ollut hirveä. Mieli mustana, mitään hyvää ei liiku mielessä. En jaksa jutella kenellekkään. Haluan lukittautua taas omaan huoneeseeni, kadota näkymättömiin. Olo on hieman apaattinen, jos tätä raskasta tunnetta ei lasketa. Ihan kuin tuntisin syyllisyyttä taikka sydän olisi murtunut. En tosin keksi syytä kumpaankaan. Tekisi vain mieli itkeä, mutta mitään ei tule. Istun vain ja tuijjotan kännykän näyttöä ja pää lyö tyhjää ja naputtelen vain kaikkea, mitä mieleen vain tulee. Taas sydämmeni tuntuu entistä raskaammalta. Olo kokoajan vain synkentyy, alan jo miettiä miksi ihminen hymyilee. En ymmärrä mikai olen hymyillyt tänään kenellekkään, vaikka ei ole huvittanut. Pitäisi joskus olla oma itsensä muiden seurassa, tosin silloin tulisin varmaan vihatuksi ja kaikkien mielestä olen tylsä. Todellisuudessa olenkin..

Mutta edelleenkään en ymmärrä miksi oloni on tällainen. No, tässä taitaakin olla koko päivä aikaa miettiä sitä ja monia muitakin asioita..

Ja tajusin juuri että ei tästä tule mitään, tämän piti olla mun ulkokuoren tyylinen blogi, random ja värikäs. Huomasin että täällä on helpompi puhua kuin kenellekkään henkilölle oikeasti, vaikka kukaan ei lukiskaan. En ainakaan tuputa väkisin ajatuksiani kenellekkään, vaan jos joku todella haluaa tietää niin saa lukea itse.. No, lukekoot kuka haluaa, eipä täällä mitään ihmeellisempää ole ko turhanpäivästä valitusta kaikesta turhanpäiväsestä ja ehkä joskus jotain TODELLA outoa...:D
Joo okei, koitan alkaa kirjottelee tänne muutaki kaikkea, just wait.

Ajatuksia vain

Toisinaan tuntuu että musta ei tosiaan oo ko pelkkää harmia ihmisille. Tai no jos totta puhutaan, niin aina. Tässä joskus yks kaveri sano mulle "sä aiheutat vaan paskaa ja pahaa kaikille" ja ihan tosissaan, tää ihminen nimittäin saarnas mulle siitä lähemmäs 2 tuntia hokien kuinka paska ihminen mä oon. Ja syy miks oon yhä sen kaveri enkä sanonu vastaan? En nähny syytä suuttua sille. En vaan nähny. Se haukku mut pahemman kerran mitä koskaan on haukuttu ja ne sanat on pyöriny mun päässä yli vuoden ja ne on aina vaan syöpyny pahemmin ja pahemmin mun mieleen. Tuskin tuun koskaan unohtamaan niitä.

-Susta ei oo mihinkään hyvään

-Kukaan tuskin huomais jos katoaisit.

-Kaikki sun läheiset ihmiset kärsii sun takia.

Syy miks otin ton kaiken vastaan on se, että sillä sekunnilla ko se alotti tämän keskustelun, huomasin että se puhuu totta. Aloin ajattelee kaikkea siihen saakka mennyttä, ja totesin että se on aivan totta. Ja on edelleen. Nyt lähiaikoina oon taas saanu mun lähimmät kärsimään mun päätösten takia, joka ei siis oo mistään suuresta kiinni, vaan mun elämän pienistä asioista. Se ahistaa kauheasti. Ja nää tapahtumat mitä mulle kokoajan tapahtuu, vahvistaa vaan mun ajatuksia noista mitä mulle sanottiin. Eräs tärkeä ihminen, jonka petin sanomalla ei, on muuttunu kauheasti ja teki jotain peruuttamatonta. Se ei oo enää se sama ihminen johon tutustuin. Vaikutin sen elämään selvästi negatiivisesti, vaikka kaikki alko positiivisesti.

Oon aina ihaillu elokuvissa ja sarjoissa (oli kyse joko animesta taikka ihan ihmisten näytellyistä elokuvista) sitä, kun jokaisessa melkeinpä on se omanlainen "sankari". Oon koittanu lähes kaikkeni että voisin olla oman tarinani "sankari". Oon koittanu mielistellä ihmisiä. Ei toimi. Oon koittanu omistaa omia mielipiteitä, suututaan taikka ei arvosteta. Oon koittanu ajatella muita enemmän kuin mua, ei toimi. Jokasella kerralla olen tehny sisäistä itsemurhaa kun oon pakottanu itteni muiden tahdon alaiseks vasten omaa tahtoa. Se on ollu yhtä tuskaa, koska tiesin että kun kerron, että en pysty taikka halua, satutan sitä toista ihmistä sillä. Ja tottakai se ihminen on aina ollut mulle rakkaimmasta päästä. Oon myös koittanu ajatella itteäni, ja silloin kävi tämä pahin. Oon koittanu myös monia muita asioita, mutta mikään ei oo koskaan tuntunu toimivan. Joko oon pettäny kaikki, taikka oon tehny sisäistä itsemurhaa. Ehkä mua ei oo tarkotettu hyväks loppujen lopuks.

Tai sit vaan osaan epäonnistumisen nii pahasti kaikessa.

Huomenta maailma!

Okei elikkä siis alotin nyt bloggaamisen koska moni sitä kehotti joten juu tässä sitä sit ollaan... En sit tosiaankaan oo mikään haka tässä jutussa että älkää ihmetelkö jos en kovin usiasti päivittele taikka jos tää pahasti kusee! Tänne siis tulee sekä mun normielämästä kaikkea säbää ja sälää sekä mun harrastuksesta (cosplaysta), että jos ei kiinnosta/inhoat cosplayta/ei oo mtn järkevää sanottavaa asiasta niin osaat varmaan itsekki ulos tältä sivulta! : ) Tää on nyt vaan tälleen randomisti tmä eka päivitys, pian varmaan alanki laittelee jtn fiksumpaa tänne. Sinne siis!